Pienoinen pettymys. Suklaalevyyn oli alapuolelle paineltu kuivattuja mustikoita niin että ne olivat puoliksi levyn ulkopuolella. Esteettisesti levy ei ollut kovin kaunis eikä paloja taistellessa levyn sisältä suklaan seasta löytynyt ainuttakaan mustikkahippusta. Toki tuotteen kuvauksessa mainittiin että mustikat ovat kokonaisina levyssä niin kai tässä kuluttajalla oli vaan vähän erilaiset ennakkoodotukset levystä.
Ihan kiva yhden kerran kokeilu, mutta ei jatkoon
Mansikka
Mansikka on Vierulan tilan päätuote. Ensimmäiset Vierulan mansikat kypsyvät myyntiin toukokuun lopussa ja tuoretta mansikkaa on tarjolla jopa syyskuulle saakka.
Mansikan satokauden aloittavat kasvutunneleissa kasvaneet Rumba ja Bravura, mitä on usein saatavana jo ylioppilasjuhlien tienoilla.
Avomaalla kypsyy ensimmäisenä, kesäkuussa ennen juhannusta, Honeyoye ja Allegro. Asiakkaiden kestosuosikin, raikkaan makean Polkan, ensimmäiset marjat tulevat myyntiin harson alta yleensä juhannuksen tienoilla. Polkan pääsatokausi ajoittuu kesäheinäkuun vaihteeseen.
Polka soveltuu kesän herkutteluun ja pakastemarjaksi, joten heinäkuun vaihteessa kannattaakin olla hereillä myyntipisteillä sekä seurata ilmoittelua, mikäli aikoo säilöä mansikkaa omaan pakasteeseen. Pakastamme marjoja myös tilalla, joten satokauden ulkopuolella voit ostaa pakastettuja marjoja suoraan tilalta, Reko-jakeluista ja lähialueen kauppojen pakastealtaista.